Luontotalo Arkki avaa ovensa Korvaamattomat – näkymiä maailman avainlajeihin -näyttelyllä
Luontotalo Arkin ilmastointijärjestelmän parannustyöt on saatu päätökseen ja museo avautuu yleisölle parin kuukauden tauon jälkeen tiistaina 3.12.2024.
Tauon aikana on tehty myös pienimuotoisia uudistuksia ja parannuksia Metsistä merelle -perusnäyttelyyn sekä museon aulaan. Perusnäyttelyssä muutamat uudet eläinlajit, kuten karikukko ja pikkusirri, tervehtivät kävijää. Näyttelyyn on myös lisätty syksyllä päättyneeseen Ainutlaatuinen Yyteri -näyttelyyn pohjautuva Yyterin luontoa esittelevä osio. Entistä laajemman yleisön palvelemiseksi kaikki näyttelytekstit on käännetty englanniksi. Aulan sekä museokaupan toimivuutta ja viihtyisyyttä on parannettu pienin muutoksin ja myös luentosalin esitystekniikka on uusittu.
Tiistaina 3.12. vaihtuvien näyttelyiden tila Kotilossa avautuu uusi näyttely Korvaamattomat – näkymiä maailman avainlajeihin.
LUENTOJA JA MUITA TAPAHTUMIA
Luontotalo Arkin avautumisen myötä syksyllä käynnistetty Lasten luontokerho palaa takaisin kotitaloonsa. Myös Porin lintutieteellinen yhdistys palaa Arkkiin pitämään suosittuja, kaikille avoimia ja maksuttomia lintuiltojaan. Ensimmäinen lintuilta on keskiviikkona 11.12. klo 18, jolloin Timo Havimo esitelmöi aiheesta Brasilian linnut. Heti seuraavana päivänä torstaina 12.12. klo 18 Satakunnan Museon ystävät ry järjestää Arkissa mehiläishoitaja Matti Ruususen kaikille avoimenesitelmän Mehiläishoito ja nykyaikainen hunajantuotanto Satakunnan alueella historiasta nykypäivään. Samana päivänä kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluissa vietetään Maksa mitä haluat -päivää, jolloin jokainen saa määritellä itse oman pääsymaksunsa suuruuden – on siis hyvä aika tulla vierailulle!
KORVAAMATTOMAT – NÄKYMIÄ MAAILMAN AVAINLAJEIHIN
Tietokirjailija Juha Kauppisen ja kuvittaja Janne Torisevan yhteisnäyttely esittelee näyttävien kuvitusten ja animaatioiden sekä lyhyiden, mutta syvällisten tekstien avulla maapallon ekosysteemien keskeisinä pidettyjä lajeja, niin sanottuja avainlajeja, ja niiden lukemattomia ihmeellisiä suhteita muihin eliölajeihin. Näyttely pohjautuu tekijöiden Korvaamattomat – kertomuksia maailman avainlajeista -tietokirjaan (Siltala). Kauppinen ja Toriseva saapuvat 23.1.2025 Arkkiin esitelmöimään aiheesta Avainlajien merkitys ekosysteemeissä – mitä niiden kautta voi oppia maapallon elämästä? ja kertomaan Korvaamattomat-näyttelyn sekä kirjan tekemisestä.