Viljo Lauro ja perhoskokoelmat

  • Viljo Eemil Lauro (vuoteen 1927 Lönngren) syntyi 30.6.1899 Huittisissa kauppiasperheeseen. Oppikoulun hän kävi Porin lyseossa, josta pääsi ylioppilaaksi 1919. Kipinän perhosharrastukseensa Lauro lienee saanut Elias Suomalaiselta, joka toimi tuolloin lyseon luonnontiedon lehtorina.

    Kouluvuosien keräilyharrastusta Lauro jatkoi myöhemmin toimiessaan Tyrväällä pappina vuosina 1934–1948. Pääosa Lauron kokoelman näytteistä on kerätty Reposaaresta, jonka kirkkoherrana Viljo Lauro työskenteli vuodesta 1948 vuoteen 1966, jolloin hän jäi eläkkeelle. Kirkkoherran tehtävän ohessa hän toimi myös uskonnonopettajana sekä Tyrväällä että Reposaaressa.

    Asuessaan Reposaaressa runsaan neljännesvuosisadan ajan Lauro suoritti uraauurtavan työn saaren perhoslajiston kartoittajana. Lauron kokoelma on merkittävä otos Reposaaren 1950–1970-lukujen perhosten paikallislajistosta. Noina vuosikymmeninä yöllä lentävien perhosten pyynti kehittyi huomattavasti erityisesti valopyydysten tultua käyttöön. Lauro olikin poikkeuksellisen innokas valopyynnin harrastaja, mistä kertoo hänen varsin kattava mittari- ja yökköskokoelmansa.

    Lauron kokoelma on poikkeuksellisen arvokas pitkällä aikavälillä kerättynä kattavana paikalliskokoelmana. Kokoelmasta löytyy myös muualla kuin Satakunnassa esiintyviä lajeja: lomillaan kirkkoherra Lauro teki mielellään keräilymatkoja esimerkiksi Ahvenanmaalle ja Kilpisjärvelle Käsivarren Lappiin. Lauron kokoelma käsittää 715 lajia ja yli 4 000 yksilöä. Tällainen kokoelma toimi merkittävänä lajinmäärityksen apuvälineenä aikana ennen internetiä. Yhä edelleen perhosten lajinmäärityksessä vertaaminen näyteyksilöön toimii paremmin kuin määrittäminen kuvan perusteella. Koska perhosten värit haalistuvat varsin nopeasti valossa, pidetään perhoshuone pimeänä valtaosan ajasta.

  • Elias Suomalainen toimi Porin lyseon luonnontiedon lehtorina 1900-luvun alkupuolella. Lehtori Suomalaisella oli tavattoman voimakas vaikutus oppilaiden luonnontieteelliseen kiinnostukseen. Vielä kouluvuosien jälkeenkin useat oppilaat lähettivät erilaisia eläin- ja kasvinäytteitä entiseen opinahjoonsa. Kaukomatkoiltaan oppilaat lähettivät Suomalaiselle myös trooppisia perhosia. Näitä kertyi lyseon kokoelmiin mittava määrä.

    Valitettavasti kokoelmaan pääsi ajan mittaan paljon perhosia syöviä pikkutuholaisia. Merkittävä osa trooppisten perhosten upeasta kokoelmasta oli jo tuhoutunut 2000-luvun alkuun mennessä. Tällöin tehtiin päätös kokoelman siirtämisestä Luontotalo Arkkiin, jossa kokoelman asianmukaisesta säilyttämisestä voitiin huolehtia. Suurinta osaa kokoelmasta säilytetään nykyisin Luontotalo Arkin alakerran varastotiloissa.

  • Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne)

    Viljo Lauron kokoelmissa on Satakunnasta jo hävinneen apollon tai isoapollon (Parnassius apollo) lisäksi pikkuapollo (Parnassius mnemosyne) (Päiväperhoset-vitriini). Pikkuapollo on uhanalainen, ja se on rauhoitettu koko Suomessa.

    Syynä pikkuapollojen uhanalaistumiseen on ympäristön muutos, lähinnä maatalouden murros ja laidunnuksen hiipuminen: Tyypillisesti pikkuapollojen elinpaikat ovat reheviä niittyjä, jotka tarvitsevat niittoa tai laidunnusta pysyäkseen avoimina. Pikkuapollon toukalla on vain yksi ravintokasvi: pystykiurunkannus (Corydalis solida). Laji onkin varsin vaativa elinympäristönsä suhteen. Satakunnassa Eurajoella on pikkuapollon elinvoimainen kanta.

     

    Tummaverkkoperhonen (Melitaea diamina)

    Viljo Lauron kokoelmista löytyy muun muassa 1950-luvulla Porin Reposaaresta kerätty tummaverkkoperhonen (Melitaea diamina) (Päiväperhoset-vitriini). Tummaverkkoperhonen on kosteiden niittyjen laji, joka on Suomessa erittäin uhanalainen ja rauhoitettu. Toukkien ainoa ravintokasvi on lehtovirmajuuri (Valeriana excelsa), joka on melko yleinen kosteissa puoliavoimissa ympäristöissä Etelä-Suomessa.

    Tummaverkkoperhonen on aiemmin esiintynyt laajoilla alueilla muun muassa Satakunnassa, mutta on edeltävien vuosikymmenien aikana taantunut selvästi. Maatalouden ja muun maankäytön muutokset, kuten niittyjen metsittyminen ja karjan laiduntamisen väheneminen, ovat johtaneet lajin elinympäristöksi sopivien kosteiden niittyjen häviämiseen.

    Tummaverkkoperhosen elinympäristöjä voidaan hoitaa muun muassa äestämällä eli kevyesti maanpintaa muokkaamalla, raivaamalla, niittämällä ja laiduntamalla. Lajin suojelu vaatii myös lehtovirmajuuren elinolosuhteiden parantamista. Tummaverkkoperhosen esiintymistä on kartoitettu Satakunnassa. Tutkimusten seurauksena on löytynyt uusia elinalueita, jotka ovat suojelun kannalta koko Suomen mittakaavassa erittäin merkittäviä.

     

    Rahkahopeatäplä (Boloria frigga)

    Lopelta vuonna 1966 kerätty rahkahopeatäplä (Boloria frigga) on esillä Viljo Lauron kokoelmista (Päiväperhoset-vitriini). Lajin elinympäristöjä ovat suot, erityisesti rämeet. Rahkahopetäplä esiintyy hyvin paikallisesti, ja levinneisyyden painopiste on nykyään Pohjois-Lapissa. Luonnontilaisilla, muurainta eli lakkaa (Rubus chamaemorus) kasvavilla rämeillä laji voi olla vielä runsas. Rahkahopeatäplän toukka käyttää ravinnokseen lakkaa.

    Rahkahopeatäplä on taantunut Etelä-Suomessa erityisesti suotalouteen, kuten soiden ojitukseen ja turpeenottoon, liittyvistä syistä. Perhosen luontaiset elinympäristöt ovat harvinaistuneet soiden ojittamisen myötä. Laji ei ole uhanalainen, mutta silmälläpidettävä, koska yksilöiden määrä on vähentynyt merkittävästi: esimerkiksi Satakunnassa lajista on Suomen Lajitietokeskuksen tietokannan mukaan tehty 2000-luvulla yhteensä ainoastaan seitsemän havaintoa.

     

     

  • Perhosharrastus kannattaa aloittaa esimerkiksi tutustumalla Suomen Perhostutkijain Seura ry:n internetsivuihin ja liittymällä yhdistykseen. Yhdistyksen sivuilta löytyy ohjeita perhosten keräilystä kiinnostuneille ja erityisesti perhosharrastustaan aloitteleville henkilöille. Ohjeet opastavat perhosharrastuksen perusasioihin, kuten perhosten havainnointiin, keräämiseen, määrittämiseen, käsittelyyn ja kokoelman laatimiseen.

    Lue lisää aiheesta Suomen Perhostutkijain Seuran sivuilta.